keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Scotland Time-Lapse

Pääsiäisreissullamme Länsi-Skotlannissa tapasimme yhdellä maisemaspotilla mukavan brittikundin. Jude kävi kyselemässä hänen erikoisesta kamerajalastaan ja niin sitten jäimme toviksi juttelemaan hänen kanssaan. Ilmeni, että Andrew on harrastevalokuvaaja, rakennusinsinööri, vailla töitä ja oli kuvaamassa uutta videota. Hän oli marraskuussa 2012 tehnyt ensimmäisen videon Skotlannissa, ja koska alue on hänen mielestään niin upeaa, palasi hän nyt tekemään uutta videota.


Seuraavan päivänä kun kävimme katsomassa upeaa auringonlaskua Neist Pointissa, Isle of Skyella niin kappas, Andrew oli siellä. Siinä taas juttelimme vaikka kuinka pitkään ja sovimme lounasdeitit seuraavaksi päiväksi. Andrew oli yksin reissussa ja yöpyi pakussa.Aikamoinen dude, koska lämpötila yöllä oli lähes nollassa. Hänestä huokui into ja rakkaus harrastukselleen.

Andrew on luvannut ilmoittaa meille sitten kun uusin time-lapse video on valmis. Vähän aikaa sitten hän viestitteli että oli saanut duuniakin. Kiva jannu.

Tätä videota varten hän on käyttänyt noin 10 000 kuvaa ja aikamoisen määrän työtunteja. Arvostan!


Scotland Time-Lapse from LSA PHOTOGRAPHY on Vimeo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti