Lähdimme pari viikkoa sitten ajelemaan Peterheadista
Edinburghiin, matka kesti noin 3,5 tuntia. Jussista on kehkeytynyt kunnon
vasemmanpuolisen liikenteenmestari. Itselläni on ajokokemusta vain noin 1 km,
hotellilta Morrisonille ja takasin. Skarppia Linda!
Hotellimme oli aivan ihana, vanha herraskartano
1600-luvulta. Huoneemme oli valtava ja kaunis. Sisutettu punaisella, huoneen
nimi oli Red room.
Lähdimme perjantaina pieneen meksikolaisravintolaan
illalliselle. Jussin annos oli ihan ok, mun taas aika texmexiä. Pieni pettymys,
toki odotukset ovat korkeat kun
Helsingistä löytyy loistava Patrona.
Sieltä suuntasimme pubiin, ihan mahtava kokemus. Kävelimme
hiljaisella kujalla, kun yhtäkkiä alkoi kuulua paljon iloa ja riemua ja toki
sehän kuului pubista. Oli kaiken ikäistä ja kokoista tyyppiä ja kattavat
tarjonnat eri whiskejä ja oluita. Tämä oli ensikosketuksemme paikalliseen
pubielämään ja kaikki odotukset täyttyivät.
Lauantaina kävimme Stockbridge kaupunginosassa. Siellä oli
vähän sama fiilis kun Brooklynissa. Siis toki vain yhden kadun
verran, Edinburgh on kooltaan kuin Helsinki. Aurinko paistoi, välillä tihkui, tapasimme
ihanan labradorinoutajan, näimme kun pojat treenasivat rugbya ja kun perheet
olivat puiston lammikolla ruokkimassa lintuja. Oli kiva fiilis.
Lauantaina oli myös Skotlanti-Etelä-Afrikka rugby-peli,
joten kaupungilla oli paljon menoa ja meininkiä. Jussi katsoikin ensimmäistä
kertaa kokonaisen rugby-pelin, kun minä panin menee kaikissa ihanissa
putiikeissa, ja lempparihan sieltä löytyi. Kauniisti sisutettu ja romanttinen Anthrophologie. Opiskelijan kukkaro oli ainut este shoppausmaniaan.
Illalla kävimme syömässä Larder ravintolassa. Paikallista ruokaa suosiva paikka. Itse nautin
ankkaa ja Jussi fasaania. Suussa sulavaa ruokaa ja hyvää viiniä.
Sunnuntaina jatkui turistelu ja summa sumarum, Edinburgh on
sympaattinen, raikas, yllätyksellinen ja onneksi pääsemme sinne uudestaan ensi
viikolla!
Besitos.