maanantai 17. joulukuuta 2012

Once in a blue moon

Viikonloppu meni oikein lupsakasti. Perjantaina vietimme chillin illan kotona. Ilta koostui punaviinistä, munchies suklaajädestä ja parhaasta joululeffasta, Love actually. On se vaan niin hyvä.

  
Lauantaina kävimme Peterheadin rannalla kävelyllä, ja merellä olikin meille upea show. Suuria aaltoja ja veden pärskintää, emme olleet aikaseimmin nähneet täällä noin korkeita aaltoja. Kummasteltiin molemmat sitä, että vaikka merellä oli kova meno, ei tuullut melkein ollenkaan. Jotenkin omituista, tai onko?
 

Kävimme iltapäivällä salilla ja illalla teimme taas Jamien ruokaa. Vuorossa oli Thai chicken laksa, eli nuudelikeittoa kanalla. Jussikin on aivan innoissaan meidän uudesta kokkikirjasta. Eihän nuo reseptit ole vaikeita, mutta niissä oppii käyttämään tuttuja mausteita erilailla.
Sunnuntaina aurinko paistoi ja oli todella upea päivä. Aamupalan jälkeen suuntasimme jälleen kohti lohikärmeitä ja prinsessoja. Tunnelmallinen Slains castle on vain noin 10 minuutin ajomatkan meiltä. Wikipedian mukaan, linna on inspiroinut kirjailija Bram Strokerin Dracula ooppusta vuonna 1895. Samaa nää paikallisetkin väittää. Parkkikselta oli vähän matkaa rannalle, mutta kun saavuttiin linnalle meidän mutaisilla kengillä niin oli taas henkeäsalpaavan kaunista.
Käytiin tämän jälkeen taas Cruden bay biitsillä ottaa brunaa. Leikittiin aarteenmetsästäjiä ja nähtiin me surffarikin. Ihana joulukuinen päivä.


Ja tosta otsikosta. Britit oikeasti käyttää näitä sanontoja. Nekin saavat hymyn mun suulle.
Besitos.

2 kommenttia:

  1. Ah, mitä retkiä! Hyvä fiilis sekä kuvissa että tarinoissa. Paljon terkkuja! xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, nää retket on kyllä tän reissun parhautta. Tää maa on vaan niin upea! Hyvää uutta vuotta Ruoholahteen!

      Poista