sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Olabazuuu

Viime viikon torstaina ystävämme Olli paukahti kylään. Torstai-ilta meni mukavia rupatellessa ja hyvää kanawokkia syödessä. Olli ihasteli asuntoamme ja sai heti alkuun nauttia pari hyvää brittiolutta ja toki viskiä.


Perjantaina lähdimme Ollin kanssa kahdestaan Slains Castlea katsomaan ja kävelimme linnalta Cruden Bayn rannalle. Olli fiilisteli nummilla ja totesi monesti reissunsa aikana kuinka kaunis ja upea paikka tämä Skotlanti on. Noin kolmen tunnin reippailun jälkeen kävimme nauttimassa hyvän lounaan paikallisessa hotellissa. Hetken kuluttua Jude soitti, että tulkaa hakemaan minut vankilasta kotiin, ja mehän toimimme käskystä. 

 
Nautimme parit bisset ja nousimme bussiin ja lähdimme Aberdeeniin. Suunnitelmissa oli juhlia all night long- teemalla. Kävimme syömässä maittavaa ruokaa Aberdeenin ainoassa aidossa turkkilaisravintolassa, josta suuntasimme pubikierrokselle. Siinä sitten seuraavat kuusi tuntia menivät nauttimalla erimakuisia oluita ja drinkkejä. Iltamme jatkui vielä Mamboon, eli meidän vastapäätä olevaan diskoteekkiin. Viihdyimme siellä yhden drinkin verran, olihan siellä kova meno ja mimmit olivat pistäneet parasta päällensä ja DJ pauhasi radiolistan ykkösiä mutta ei se vaan kovinkaan kodikkaalta tuntunut, joten ylitimme kadun ja menimme kotiin. Yöruokana toimivat ruispalat juustolla ja kurkulla, tätä oli ikävä.

Lauantai oli pyhitetty krapulalle, mutta eihän meillä nyt mitään krapulaa ollut joten oli aika tehdä Peterhead – kierros. Näytimme keskustan, kauniin rannan ja toki veimme Ollin legendaariselle Morrisonin fish and chipseille. 



Illalla duunattin maukkaat burgerit ja katselimme parin tunnin ajan vanhoja kuvia vuodesta 2005 tähän päivään. Oli nostalgista ja myös ihanaa kuljeksia muistopolkuja pitkin. Mahtavia yhteisiä hetkiä ollaan yhdessä koettu ja lisää vaan pukkaa.

Sunnuntaina lähdimme kohti Cairngormin kansallispuistoa, sillä halusimme viedä arvovaltaisen vieraamme vaeltamaan. Maisemat olivat komeat, mutta suunnistustaidot puutteelliset. Tästä johtuen suunniteltu kierros jäi lyhyeksi, mutta saimme kuitenkin nauttia upeista maisemista. Loch Muickin laaksossa näimme monta kymmentä saksanhirveä. Upea luontohetki!


Maanantaina minulla oli Aberdeenissa pari luentoa, ja Ollikin tuli päiväksi kaupunkiin pyörimään. Illalla kokkailtiin tortilloja, ja lanseerasimme uuden skottilaisen makuelämyksen, haggis-tortillan, jonka Olli vetäisi napaansa. Tiistaina Olli jatkoi matkaansa kohti Etelä-Amerikkaa ja uusia seikkailuja. Olipa mukavat 5 päivää!

besitos. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti